Kotipihaan rakennettiin goottilainen pyhättö. Pressuina käytimme kaikista varoituksista huolimatta Bilteman kevytpeitteitä sillä ajatuksella, että vaikka ne joutuisi uusimaan joka vuosi, niin se tulisi edullisemmaksi kuin ostaa kymmenen vuotta kestävät "oikeat" pressut. Olemme myös nähneet, että vastaavat peitteet ovat kestäneet kolmisen vuotta paljon rankemmissa olosuhteissa meren rannalla, kun vain kiinnittäminen tehdään rimojen avulla sen sijaan että peite kiristettäisiin paikalleen naruilla kiinnitysrenkaista. Tietysti on myönnettävä, että mikäli peite hajoaa kesken pahimman talvikelin, niin säästäväisyyttään kiroaa varmasti. Ensimmäisen talven halli kuitenkin kesti mainiosti.
Pohjan puhdistus kaikista maaleista aloitettiin loppusyksystä ja siihen saatiin kulutetuksi moninkertainen aika kaikkiin laskelmiin verrattuna. Joku kertoi puhdistaneensa pohjan kahdessa tunnissa, mutta meiltä siihen kului arviolta 80 työtuntia. Parhaaksi työtavaksi todettiin kuumailmapuhallin ja kuumuutta kestävä yhdellä kädellä käsiteltävä kaavin. Ja puulle putsattuun pintaan vedettiin heti suojaksi sinkkinaftenaatilla terästettyä pineenitärpättiä.
Pyhättöön tehtiin sisäkatto ilman kattomaalauksia kun säänvaihteluiden aiheuttama kondenssivesi alkoi tipuskella veneen kannelle.
Myöhemmin keväällä säiden lämmittyä kansi ja muut lakatut pinnat hiottiin ja lakattiin samalla Rylardin VG.62 Fast lakalla (maahantuoja Classic Marine Service), jolla ne oli aikaisemminkin käsitelty. Lakka on polyuretaanivahvisteinen pellavaöljypohjainen lakka, joka kestää kulutusta hieman perinteistä öljylakkaa paremmin ja kuivuu huomattavasti nopeammin. Tällaiselle hidasliikkeiselle aloittelijalle se kuivui jopa turhankin nopeasti ja useisiin kohtiin syntyi ikäviä saumakohtia lakan ehdittyä hieman jähmettyä ennen seuraavan alueen tasoitusta. Luultavasti lakkaa olisi saanut ohentaa hieman enemmän, jolloin käsittely olisi ollut nopeampaa ja kuivuminen hitaampaa – katsotaan tuota ensi keväänä.
Kyljet maalattiin kertaalleen Rylardin Supersmaltolla ja sitä oli todella ilo käsitellä. Maalin, samoin kuin lakankin levitykseen käytin tavallista hyvälaatuista sivellintä ja tasoituksen tein vaahtomuovisiveltimellä – suosittelen tätä menetelmää ainakin aloittelijoille. Rannassa moni kävi ihailemassa Myrskylinnun maalipintaa ja useat olivat vakuuttuneita siitä että se on maalattu ruiskulla. No pientä pölyä pintaan on jäänyt kumman paljon, mutta muuten se kyllä on hyvän näköinen.
Tammikuussa pohjaa ryhdyttiin kyllästämään. Kyllästeenä käytettiin Sini-Pellavan kylmäpuristettua pellavaöljyä johon lisättiin 3-4% Sateenkaarivärit Oy:stä hankittua sinkkinaftenaattia ja sitä ohennettiin pineenitärpätillä tarpeen mukaan. Paikoitellen imeytyminen loppui heti parin kolmen sivelyn jälkeen ja rupesi vain tekemään nahkeaa kalvoa pintaan vaikka mitä olisi tehnyt. Pintaa kuumennettiin puhaltimella ja tärpättiä lisättiin kyllästeeseen, mutta mikään ei auttanut. Tulkitsimme, että joka vuosi sisäpuolelta tehty kyllästäminen oli pitänyt puun niin hyvin kyllästettynä, ettei sinne enempää mahtunut. Paikoitellen, kuten kuvan keskellä näkyvän hieman tummuneen puun kohdalla, kerroksia sai vetää kymmeniä ennen kun imeytyminen loppui. Kaikkiaan ulkopuolelta saimme pohjaan imeytetyksi vain noin 6 lirtaa kyllästettä! Lopuksi pintaan muodostunut kalvo kaavittiin varovasti pois, jotta maaleille tarjoutuisi parempi kiinnittymisalusta.
Sisäpuolelta vuosittain pellavaöljyllä tehty kyllästäminen oli saanut aikaan melkoisen mönjäkerroksen pinnoille. Kaapiminen oli hidasta (kuten kai kaikki hommat minun tekeminäni) ja se tulikin tehdyksi vain sen tasoisesti, että saattoi uskoa uuden kyllästeen löytävän tiensä puun sisälle sen sijaan että se olisi vain jäänyt kasvattamaan pintakerrosta. Sisäpuolikaan ei 5 litraa enempää öljyä imenyt.
Seuraavaksi käytiin rautakölin kimppuun. Sille ei yritetykään tehdä mitään perusteellista käsittelyä, vaan tyydyttiin kaapimaan irtonaiset maalit pois ja hiomaan pinta rälläkän kovahiomalaikalla maalauskuntoon. Ja sitten saman tien lyijymönjää pintaan, ettei ruoste pääsisi pahasti pesiytymään maalin alle. Tämähän ei varmasti ole kovin toimiva ratkaisumalli, mutta katsotaan asiaa uudelleen tulevina vuosina. Ja tuskinpa tuo köli puhki ruostuu meidän elinaikanamme.
Pohja sai kyllästämisen jälkeen pintaansa 2-3 kerrosta Rylardin lyijymönjää.
Lyijymönjän päälle vedettiin 2-3 kerrosta Hempelin Yacht Primeria ja edelleen kaksi kerrosta saman valmistajan punaista Mille Lightia, sillä myrkkymaalia Saimaalla emme kaivanne.
Sitten tulikin pieni kiire. Maalailut olivat vielä kesken ja halli veneen päällä, kun kuljetusliikkeestä soitettiin, että vene pitäisi saada auton kyytiin samana iltana. Mikäs sinä muu auttoi kuin ryhtyä hommiin veneen kuljetuskuntoon saamiseksi.
Auto tuli kahdeksan jälkeen illalla ja Myrskylintu nostettiin pukkeineen päivineen lavetille.
Vene saatiin onnellisesti perille Savonlinnan Pursiseuran rantaan ja maalailut viimeisteltiin siellä paljaan taivaan alla. Onneksi säät suosivat.
Lakkaukset oli onneksi tehty pääosin jo kotipihassa hallin suojassa, mutta pieniä viimeistelyjä niihinkin tehtiin vielä Savonlinnassa ja jotakin jäi vielä vesillelaskun jälkeenkin tehtäväksi.
Lauantaina 6.5.2006 Myrskylintu laskettiin ensimmäistä kertaa meidän toimestamme vesille ja pysyihän se pinnalla. Edellinen omistaja kertoi, ettei vene ollut heidän aikanaan vuotanut vesillelaskuissa ollenkaan, mutta nyt sisälle tuli kyllä ensimmäisen vuorokauden aikana ämpärillinen vettä ja seuraavan viikon kuluessa vielä puolikas lisää. Paljonhan tuo ei ole ja voisi kuvitella, että tuo vuotaminen voisi johtua pitkistä kuljetuksista avolaveteilla sekä siitä, että pohja oli kevättalvella muutaman kuukauden ilman maalipintaa kyllästysprojektin johdosta.
13.5. loputkin jäät olivat sulaneet ja Myrskylintu päästiin purjehtimaan kotipoijuunsa Ritosaaren rantaan.
Riki oli vielä trimmailematta emmekä halunneet puuskaisessa tuulessa ottaa mitään riskejä, joten ajelimme hiljakseen uutta Marineria sisään ja vedimme ylös pelkän fokan.
Kun hetkeksi sammutti koneen niin sielu sai taas pitkän talven jälkeen kaipaamaansa hoitoa.
Myrskylintu kiinnitettiin poijuunsa, puomipeite viriteltiin paikalleen...
...ja näin se jätettiin odottelemaan kesälomaamme ja kesän purjehduksia.
Palasimme Ritosaareen lomamme alettua kesäkuun 18. päivä. Ensitöiksemme poistimme Myrskylinnulta puomiteltan veneen kauneutta pilaamasta.
Juhannuksena virittelimme juhlaliputuksen. Hienoltahan se näytti, vaikkei tuo aivan oikeaoppisesti tullutkaan tehdyksi.
Ensimmäisellä Kankaisen kierroksella tuuli katosi hetkittäin lähes kokonaan, mutta mihinkä tuosta kiire olisi ollut - Leinellä riittää lueskeltavaa ja Ippe virnistelee auringon häikäisylle.
Koko kesän ajan purjehdimme näillä vanhemmilla purjeilla, jotka nekin tuntuivat aivan kelvollisilta. Mihin lie säästelimme noita uudempia kankaita?
Meija taitaa olla perheen innokkain pinnamies, Susa on löytänyt suosikkipaikkansa peräkannelta ja Miiro hakee tuntumaa hengailuun.
Aika monta rapulukkoa on vielä tyhjillään, sillä spinnuvarustuksia ei vielä ole viritelty paikalleen. Harkenin Windward levankivaunu oli miellyttävä kokemus erilaisiin tappi-ja-kiroilu -järjestelmiin tottuneille.
Haissa löytyy kuvauspaikka helposti myös keulaharuksen etupuolelta.
Silloin kun Paiju ei nukkunut hän yleensä etsi pehmustetta takapuolen alle ja lueskeli. Vesilläolosta voi nautiskella niin monella tavalla.
Ja lopussa seisoo yleensä se suurin nautinto...
